lauantai 22. syyskuuta 2007
Lumijoki 22.9.2007
Lumigospel oli tapahtuman nimi ja Paterilla oli kunnia olla tapahtuman pääesiintyjä. Puitteet olivat hyvät, iso halli ja tekniikka loistava. Allekirjoittanut pääsi tällä kertaa vähällä, ei tarvinnut roudata eikä reenata eikä huolehtia oikeastaan mistään. Omat henkilökohtaiset syyt vetivät miehen kovin kiireiseksi mutta onneksi muut sällit hoitivat hommat miehekkäästi. Tapahtumassa oli pari muuta bändiä, Leader ja Ikienkeli. Ikienkeli jäi näkemättä mutta Leader veti kovaa ja rouheasti. Rock! Oma keikka meni yllättävän hyvin siihen katsoen että, kosketinsoittaja ei ehtinyt soundcheckkiin lainkaan ja toinen syna hajos toisen biisin aikana. Mahtava tunne kun soundi katoaa jonnekin maan alle ja miksaaja nostelee käsiään ilmaan eikä tiedä mitä tehdä. Noh, onneksi syy selvisiä pian, syna rikki ja "pitää" alkaa katteleen uutta tilalle. Mutta kaiken kaikkiaan hyvä tapahtuma, soitto kulki ja melkein kaikki laitteet kesti. Encorena villari lähti räväkästi käyntiin, kukaan ei tiennyt mitä tehdä. Vähän naureskelua ja koitettiin uudestaan. Sellasta se on välillä.Kiitos tapahtuman järjestäjille,että saimme olla soittamassa, kiitos kun olitte kuuntelemassa ja suurin kiitos jälleen Taivaan Iskälle huolenpidosta.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Lumigospel oli ensimmäinen musiikkitapahtuma, jossa olen ikinä käynyt, joten en paljon niistä tiedä. Mutta oli aivan mahtava meininki, ainakin minulla. Tulin ystäväni kanssa isoskoulutuksen tiimoilta ja voin sanoa, että kannatti! En ollut ikinä kuullutkaan Ikienkelistä, Leaderistä tai teistä, mutta rakastuin musiikkiin heti. Niin teki myös kaverini, jonka kanssa minulla ei oikein ole ollut mitään yhteistä ala-asteen jälkeen. Nyt on. Kiitos.
Rock on!
Hieno homma että musa voi saada jotain noin suurta aikaan. Törmäillään taas musiikkitapahtumissa!Rock.
Lähetä kommentti