lauantai 3. marraskuuta 2007

2.11.2007 - Oulugospel

Tämän miehistön viimeinen keikka. Mika ja Juho siirtyivät syrjään tämän keikan jälkeen. Heidän uusi sotatantereensa on Helsinkin lähettyvillä. Mutta kerrataas mitä kaikkea tapahtui ennen sitä.

Meillä oli kunnia olla soittamassa Oulugospelissa vuonna 2007. Samassa konsertissa oli myös HB ja meidän tehtävä oli niin kuin lämpätä heitä. Täytyy heti alkuun mainita kuinka hyvät järjestelyt tapahtumassa oli, kaikki sujui todella hyvin. Treffit oli reeniksellä klo 14:00, kamat autoon ja matkaan. Perillä paikanpäällä oltiin 15:30. Päästiin suoraan syömään herkullista kinkkukiusausta. Pete ja Tomppa otti vielä kahvit mukaan, tottai piti ottaa kun ilmaiseksi tarjottiin. Soundchecki oli 16:30 ja alkoi täsmälleen aikataulussa. Harvinaista mutta totta. Kaikki sujui ihmeen hyvin, livepaletilla oli jälleen kerran homma hanskassa. Mikko soitti nappeihin rytmimunaa, groovasi aika hyvinhuonosti. Soundien tsekkaamisen jälkeen pikaisesti myyntipöytä kasaan ja päksstakelle lataamaan ittemme keikkakuntoon. Tehtiin biisilistat ja kukin teki sitä, mitä ruukaa tehdä ennen keikkaa.

Aloitettiin keikka Ruusulla ja heti perään paratiisi. Keikalla oli hyvä fiilis ja yleisöäkin oli paikalla hyvin. Oli omalla tavalla haikea vetää keikkaa kun tiesi, että se on viimeinen tällä kokoonpanolla. Noh, rokattiin senkin edestä sitten. Pete kävi taas soittamassa rumpuja ja Pepe koitti polkaista piuhaa irti kitarasta, ei onnistunut kuin muutaman kerran. Hencan värjätty tukka kuulosti todella hyvälle. Mikko veti monitoritiskin takaa vahvalla terssillä stemmoja Aaha jeehe-biisin. Kuulemma itte pyydettin. Oli jälleen mukava soittaa kun tekniikka pelasi, kiitos livepaletin pojjiille. Kiitos sinulle joka olit meiningissä mukana, kiitos Oulun seurakunnille, Esä Rättyälle ja muille avuliaille ihmisille. Suurin kiitos Taivaan Iskälle huolenpidosta.

Mika ja Juho:kiitos kuluneista vuosista ja hetkistä. Tehtiin kovasti töitä ja koettiin paljon. Olette hienoja ihmisiä, ja tärkeitä sellaisia!Siunausta teille, eiköhän me vielä rokasta joskus jossain. Rock!!!

-PN-